Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Monster.fi-sivustolla elokuussa 2013.
Elämän ensimmäisinä vuosina ihmistaimen tärkein tehtävä on oppia, millaiseen maailmaan on syntynyt ja miten täällä kuuluu olla. Tämän tehtävän täyttääkseen lapsi tallentaa mieleensä kaiken vanhemmiltaan ja muilta ympäristönsä tärkeiltä ihmisiltä saamansa esimerkin ja palautteen.
Olenko rakastettava?
Lapsen tärkeimmät kysymykset ovat”millainen minä olen?” ja ”olenko rakastettava?” Näitä kysellessään lapsi kohtaa väistämättä tilanteita, jotka herättävät hänen omaan arvoonsa liittyviä epäilyksiä. ”Oletpa reipas” ja ”Kylläpä sinä olet kiltti” tulevat lämpimän hymyn saattelemina ja kehuvalla äänensävyllä. Olen siis hyvä kun olen reipas ja kiltti. Pettymysten aiheuttamat kiukunpuuskat eivät saa yhtä hyvää vastaanottoa – kiukkuisena en ole kiltti, vaan päinvastoin vähän vähemmän rakastettava. Väsyneet vanhemmat eivät ehkä jaksa kohdata lapsen tarpeita, pettymyksen tunteita, tärkeitä uutisia, riemuisaa innostusta tai edes onnistumisen ylpeyttä. Lapselle luonteva johtopäätös silloin on ”En ole tärkeä” tai ”En ole rakastettava”.
Rakastavat ja lapselleen kaikkea hyvää toivovat vanhemmat eivät ehkä luota tämän luontaiseen oppimisen ja kasvamisen kykyyn ja tarpeeseen, vaan saattavat uskoa, että voidakseen menestyä maailmassa hänen on onnistuttava paremmin kuin muut ja ponnisteltava aina vain kovemmin kilpailussa pärjätäkseen. Niinpä he keskittyvät auliiseen hyvä-mutta-palautteen jakamiseen. ”Hyvä, hienoa, sait seiskan matikankokeesta, mutta jos yrittäisit enemmän, voisit saada vielä parempia numeroita.” ”Hienoa, tulit neljänneksi juoksukisassa, mutta jos harjoittelisit ahkerammin, voisit päästä mitaleille”.
Lapsi tekee kaikkensa ansaitakseen vanhempiensa hyväksynnän, muttei koskaan oikein onnistu. Jos vuorovaikutustasi sinua epäilemättä suuresti rakastavien ja kannustavien vanhempiesi kanssa leimaavat tämän tyyppiset tilanteet, mitä olet oppinut uskomaan itsestäsi siihen mennessä kun täytät seitsemän? ”En riitä. Vaikka miten yrittäisin, en ole tarpeeksi. Mikään, mitä teen, ei ole riittävän hyvää.”
Aikuinen on aina oikeassa?
Lapsen näkökulmasta vanhemmat ovat aina oikeassa. ”Jos he ovat pettyneet minuun kun en yllä heidän odotuksiinsa, jos en tee asioita tarpeeksi hyvin tai jos en yritä tarpeeksi, sen täytyy olla oma vikani.” Aikuisikään mennessä näitä riittämättömyyden ajatuksia on toistettu niin monta kertaa, että ne ovat muuttuneet mielessäsi totuudeksi, jota sinulle ei tule mieleenkään lähteä kyseenalaistamaan. Tällaiset ajatukset pyörivät mielessäsi vähintäänkin silloin, kun haluat tehdä jotakin merkittävää tai sellaista, jota et ole tehnyt aikaisemmin. Jos uskot itse riittämättömyyteesi, saatat jättää kokonaan yrittämättä. Jos yrittäminen ei ole oma valintasi, vaan esimerkiksi työnantajasi sinulle määräämä tehtävä, teet sen ahdistunein ja pelokkain mielin. Riippumatta siitä miten hyvin suoriudut objektiivisesti tarkastellen, et kykene tuntemaan hyvää mieltä tai ylpeyttä aikaansaannoksestasi. Jos saat palautteena kehitysehdotuksia tai et saa palautetta lainkaan, tulkitset sen automaattisesti merkiksi siitä että et ansaitse kiitosta, koska et ole riittävän hyvä. Jos saat kehuja, et kuule niitä tai ohitat ne merkityksettömänä tai valheellisena kenties ajatellen: ”Pomoni ei todellisuudessa tiedä hommistani mitään. Jos hän tietäisi miten huono OIKEASTI olen, hän ei sanoisi noin.” Et pysty ottamaan vilpitöntäkään kehua vastaan, vaikka se auttaisi sinua luomaan todenmukaisemman käsityksen omista kyvyistäsi ja arvostasi. Olet jäänyt uskomuksesi vangiksi.
Negatiiviset uskomukset nostavat pelottavaa päätään ja estävät sinua toteuttamasta tavoitteitasi ja nauttimasta omasta työstäsi aina tilaisuuden tullen vielä aikuisenakin, ellet opettele kyseenalaistamaan niitä. Tunnistat ne helposti: kuuntele vain millaisia ajatuksia mieleesi nousee kun ajattelet jotakin, mitä haluaisit tehdä tai saavuttaa. ”Ei siitä kuitenkaan mitään tule, turha edes yrittää”, ”puolisoni/lapseni/vanhempani lakkaavat rakastamasta minua jos teen sen” tai ”en osaa/en opi/se on liian vaikeaa” ovat hyvin tavallisia esimerkkejä ajatuksista, joiden takaa löytyy rajoittavia uskomuksia.
Uskomuksiaan voi muuttaa
Sinä voit muuttaa uskomuksiasi ja omaksua uusia, ja tämä saattaakin olla tärkeintä mitä tulet koko elämäsi aikana tekemään. Ensimmäinen askel on tunnistaa negatiivisen uskomuksen olemassaolo. Sen jälkeen voit alkaa tietoisesti valita parempia ajatuksia ja ryhtyä haastamaan uskomuksiasi. Ihmiselle on aina totta se minkä hän uskoo todeksi. Koska objektiivista ”totuutta” sinun hyvyydestäsi, riittävyydestäsi ja rakastettavuudestasi ei ole olemassa eikä kenelläkään ole oikeutta sanella toisen ihmisen arvoa tai sen mittareita, sinun kannattaa joka tapauksessa jo oman itsetuntosi vuoksi ottaa päätös omiin käsiisi ja alkaa kasvattaa mielessäsi sellaisia uskomuksia, jotka luovat lisää onnellisuutta ja vapautta elämääsi. ”Minä olen täysin hyvä ja rakastettava juuri tällaisena” sekä ”minä pystyn” ovat hyviä uskomuksia, jota sinunkin kannattaa alkaa juurruttaa alitajuntaasi viimeistään nyt. Se on yksinkertaista: ajattele näitä ajatuksia niin usein kuin muistat ja aivan ehdottomasti joka kerran kun itseesi liittyvä negatiivinen tai arvosteleva ajatus yrittää hiipiä mieleesi. Pysäytä se ja ajattele sen sijaan: ”Höpö höpö. Minä olen täysin hyvä tällaisena”. Jos teet tämän sinnikkäästi joka kerran, ei vie kauaakaan, kun rajoittava uskomus alkaa hellittää otettaan ja huomaat olevasi entistä vahvempi, rohkeampi, aikaansaavempi ja tyytyväisempi. Aloita heti!
