Search
Rakasta itseäsi

Itsekuri on itsensä rakastamista

Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Monster.fi-sivustolla toukokuussa 2013.

Vision luominen ja siihen keskittyminen, hyvissä päätöksissä pysyminen ja jatkuva, sinnikäs pienten askelten ottaminen oman tavoitteen suuntaan on avain menestymiseen millä tahansa elämän alueella – tämän saat vastaukseksi riippumatta siitä, keneltä suuria saavuttaneelta asiaa kysyt. Vision rakentaminen ei yleensä ole kovinkaan vaikeaa, mutta kun on aika ryhtyä toimintaan, monet meistä jäätyvät niille sijoilleen eivätkä saa itseään ottamaan ensimmäistäkään käytännön askelta kohti unelmiaan.

Tiedät, että et voi epäonnistua muuten kuin jättämällä tekemättä ne asiat, jotka sinun on tehtävä. Tiedät myös, että jos vain aloittaisit, toiminta muuttuisi harjoituksen myötä helpommaksi ja olisit pian tukevassa nousukiidossa kohti unelmaasi. Tästä huolimatta et kerta kaikkiaan saa itseäsi pakotetuksi toimimaan.

Ajatellaanpa vaikka, että olet luonut vision unelmatyöstä – entistä vastuullisemmasta asemasta tai uudesta työpaikasta, joka antaisi sinulle entistä enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseäsi, kasvaa ja nauttia osaamisestasi. Tämän vision ajatteleminen innostaa sinua ja tuntuu upealta. Uskot, että pystyt siihen, vaikka se vaatiikin venymistä. Tunnistat asioita, joita sinun täytyy oppia, jotta voit todistaa olevasi visiosi mittainen. Mieleesi on kenties myös tullut yrityksiä tai henkilöitä omassa yrityksessäsi, joihin sinun kannattaa ottaa yhteyttä eteenpäin päästäksesi. Kun on aika ryhtyä toimintaan, kaikki alitajunnassasi olevat pelot kuitenkin heräävät ja pyrkivät pysäyttämään sinut. Mieleesi voi hiipiä ajatuksia kuten ”nyt ei ole hyvä hetki, teen sen sitten, kun…” – virkkeen loppuosa voi olla mikä tahansa ohut tai puoliuskottavakin tekosyy, jonka varjolla voit jättää sikseen, siirtää tavoitteeseesi pyrkimistä ikuisesti tuonnemmaksi. Näin sinun ei tarvitse ottaa riskiä ja kohdata nolatuksi, torjutuksi tai hylätyksi tulemisen pelkoasi.

Sisäinen sabotööri muistuttaa sinua hylkäämisen ja torjutuksi tulemisen tuskasta ja nöyryyttävän epäonnistumisen mahdollisuudesta ja saa kauhun väreet vilistämään pitkin selkäpiitäsi.  Vaikka unelmasi olisi sinulle valtavan tärkeä, muuttumattomuuden turvalliseen mutakuoppaan jääminen tuntuu silti vielä tärkeämmältä – ainakin nyt. Ehkä sitten joskus…?

Menestyksen yhteinen nimittäjä

Menestysvalmentaja Brian Tracy kertoo Herbert Greyn tutkimuksesta, jonka tavoitteena oli löytää menestyksen yhteinen nimittäjä. Yhdentoista vuoden tutkimuksen jälkeen Grey vihdoin päätyi toteamaan, että yhteistä kaikille menestyjille on se, että he ovat ottaneet tavakseen tehdä asioita, joita epäonnistujat eivät halua tehdä. Menestyjät tekevät näitä asioita, koska he tietävät että se on hinta, joka heidän on maksettava, jos he mielivät nauttia suurempaa menestystä ja parempia palkkioita tulevaisuudessa.

Menestyjät pitävät siis palkitsevia tuloksia tärkeämpiä kuin palkitsevia keinoja, mikä puolestaan on epäonnistujien valinta. Menestyksekkäät, onnelliset ihmiset antavat enemmän painoa toimintansa positiivisille pitkän tähtäimen seurauksille kuin epäonnistujat, jotka puolestaan pitävät henkilökohtaista nautintoa ja välitöntä tyydytystä tärkeämpänä.

Mahtaako kannattaa?

Tiedät itsekin, että itsekuria harjoittamalla voisit rakentaa tikkaat, joita pitkin pääsisit ylös mutakuopastasi. Osaat kuvitella, miten hyvältä itsensä ylittäminen tuntuisi, miten mahtavaa olisi tuntea ansaittua ylpeyttä. Harmi vain, että jo itsekuri-sanan ajatteleminenkin herättää mielessäsi valtavaa vastustusta. Pitäisikö nyt luopua kaikesta mukavasta ja kieltäytyä hyvästä – eihän ole mitään takuuta siitä, että se lopulta edes toimisi ja saisi unelmat toteutumaan.  Niin… mitä pitempään asiaa pohtii, sitä varmemmalta tuntuu, että ei oikeastaan kannata lähteä yrittämään. On mukavampaa unohtaa itsensä kurittaminen, sehän pilaa elämästä kaiken ilon. Eihän tässä nykytilanteessakaan nyt oikeastaan ole valittamista, monella menee paljon huonommin.

Päätät siirtää toimintaan ryhtymisen jonnekin tulevaisuuteen ja huokaiset helpotuksesta. Muutosta pelkäävä mielesi on voittanut ja taitavasti kaivanut kuoppasi entistä syvemmäksi. Eikö vain kuitenkin jossakin mielesi kolkassa naputa ajatus, tieto siitä että pelon voittaminen olisi sittenkin ollut viisaampi valinta? Tunnet itsesi huonoksi ja selkärangattomaksi ja vietät loppupäivän itseinhossa rypien.

Kaikki on vaikeaa ennen kuin siitä tulee helppoa

Kaikki me vitkuttelemme; vältämme ryhtymästä juuri niihin toimiin, joiden tiedämme edistävän tavoitteidemme saavuttamista. Vitkuttelu on syy siihen, miksi useimmat ihmiset viettävät elämäänsä turhautuneina, eivät koskaan saavuta saati ylitä oman potentiaalinsa rajoja eivätkä koskaan saa aikaan mitään, mistä voisi olla kovinkaan ylpeä.  Huonot tavat ovat helppoja synnyttää, mutta niiden kanssa on vaikeaa elää. Hyvät tavat ovat puolestaan vaikeita muodostaa, mutta niiden kanssa eläminen on helpompaa. Kaikki on vaikeaa ennenkuin siitä tulee helppoa, sanoi Goethe aikoinaan. On vaikeaa luoda itsekurin, itsehallinnan ja henkilökohtaisen mestaruuden tapa, mutta kun olet kehittänyt itsellesi sellaisen, siitä tulee automaattista ja helppoa.

Pääruoka ennen jälkiruokaa

Koska sana itsekuri herättää oletettavasti sinussakin yksinomaan negatiivisia tuntemuksia, on ehkä aiheellista määritellä asia uudella tavalla. Tiedät, että itsekuri on sinulle hyväksi. Paitsi että ilman sitä et voi saavuttaa sitä mitä haluat, sen harjoittaminen myös kohottaa itsekunnioitustasi, uskoa itseesi ja omaan kykyysi menestyä. Itsekuri ei siis merkitse minkään tärkeän menettämistä, vaan on itse asiassa rakkaudellista toimintaa. Suhtaudu siis vitkutteluun ja vastustukseen kuten rakastava aikuinen suhtautuu lapseen, joka haluaa syödä jälkiruokaa ensin. Koska tiedät, että se on lapselle haitaksi, vaadit että hän syö pääruokaa ensin. Herkkujen vuoro tulee, mutta se tulee vasta pääaterian eli välttämättömien, omaa tavoitetta, hyvinvointia ja menestymistä palvelevien tehtävien jälkeen.

Ole rakastava aikuinen itsellesi

Ota siis rakastavan aikuisen sataprosenttinen vastuu siitä, että suoritat jokaisen tehtävän päättämäsi aikataulun mukaan. Ei tekosyitä, ei syyttelyä, ei arvostelua, ei valittamista. Tee päätös ja toteuta se. Kieltäydy sallimasta itsellesi yhtäkään poikkeusta tästä aikomuksesta niin kauan, että siitä on muodostunut sinulle tapa. Joka kerran kun lipsut päätöksestäsi (ja näin tulee tapahtumaan – se sinun kannattaa hyväksyä jo nyt), päätät vain uudelleen pitää kiinni hyvästä tavastasi kunnes se muuttuu sinulle helpommaksi kuin vitkuttelu.

Myös seuraavista ohjeista on kenties apua itsekurin tärkeää mutta työlästä, itsensä ylittämistä edellyttävää tapaa luodessasi:

Kun tunnet pelon, joka yrittää estää sinua toimimasta, pysähdy. Tunne pelko. Hengitä muutaman kerran hitaasti ja syvään, ja sitten – TOIMI. Tee se pelon tuntemuksista huolimatta. Tiedäthän, ettei sinulla todellisuudessa ole mitään syytä pelkoon – se on vain menneisyyden kokemusten luoma varoitusmerkki, joka herää aina kun olet tekemässä jotakin itsellesi tärkeää. Huomaat myös, että pelko hälvenee hyvin nopeasti kun ryhdyt toimintaan.

Pilko tehtäväsi niin pieniin askeliin, että niiden toteuttaminen ei vaadi sinulta lainkaan ponnistelua. Bob Proctor antoi kerran valaisevan esimerkin tästä: hän koulutti aikoinaan myyjiä, joiden tehtävä oli kaupata vakuutuksia ovelta ovelle. Näiden oli hyvin vaikea saada kerätyksi rohkeutta soittaakseen ihmisten ovikelloa ja päästäkseen tarjoamaan palveluitaan. Myyjien työ helpottui huomattavasti, kun he paloittelivat tavoitteensa hyvin pieniin osiin: 1) astu ulos autosta; 2) kävele ovelle; 3) soita ovikelloa; 4) esittele itsesi. Kun myyjä keskittyi yhteen tavoitteeseen kerrallaan, neljännessä vaiheessa pelko oli jo voitettu ja loppu sujui kuin itsestään.

Liikkeelle lähteminen vaatii huomattavasti enemmän energiaa kuin liikkeessä pysyminen sen jälkeen kun olet saanut itsesi käyntiin. Käynnistä itsesi miettimällä, mikä on pienin positiivinen tulos, jonka voisit saada aikaan juuri nyt, ja toteuttamalla se. Saatat huomata, että seuraavan osatavoitteen toteuttaminen tuntuu tämän jälkeen paljon helpommalta.

Kokoa ympärillesi tuki- ja kannustusjoukkoja. Kerro ystävillesi, mitä ja milloin aiot tehdä ja pidä heidät ajan tasalla edistymisestäsi. Menestymistäsi toivova ystävä tai ulkopuolinen coach voi olla juuri se ratkaiseva tekijä, joka motivoi sinua voittamaan vitkuttelutaipumuksesi.

Kiinnitä huomiosi pieniin saavutuksiin ja palkitse itsesi jokaisesta edistymisestä. Tarjoa itsellesi nautiskeluhetki aina tärkeän tehtävän valmistuttua, esimerkiksi: ”Kun saan tämän valmiiksi, keitän itselleni kupin kahvia” tai ”kun saan nämä hoidettua, lähden kävelylle”, tai ”Kun saan tämän ison tehtävän valmiiksi, tarjoan itselleni illallisen hyvässä ravintolassa.” Älä vähättele pienen pieniä saavutuksia. Pienet saavutukset herättävät motivaatiosi ja innostuksesi. Lisäksi pienistä saavutuksista muodostuu ajan myötä suuria  saavutuksia.

Kenties se kannattaa sittenkin

Itsekurin tapojen kehittäminen ja ylläpitäminen on jatkuvaa kamppailua. Kiusaus lähteä vähimmän vastuksen tielle väijyy jatkuvasti mielessäsi. Vitkutteluriiviöt odottavat alati tilaisuutta johtaa sinut harhateille tekemään sitä mikä on hauskaa, helppoa ja merkityksetöntä sen sijaan että käyttäisit aikasi tekemällä sitä, mikä on vaikeaa, välttämätöntä ja elämänlaatuasi parantavaa.

Napoleon Hill sanoi, että itsekuri on avain rikkauksiin, hyvään itsetuntoon, itsekunnioitukseen ja henkilökohtaiseen ylpeyteen. Itsekurin kehittäminen on takuusi siitä, että tulet lopulta ylittämään kaikki esteesi ja luomaan suurenmoisen elämän itsellesi. Itsekurin kyky on todellinen syy siihen, miksi toiset ovat menestyksekkäämpiä ja onnellisempia kuin toiset.

Vitkuttelun voittaminen vaatii rohkeutta ja itsekuria, mutta kun teet sen, se palkitsee lopun elämääsi, ja palkkiot hyvän itsekurin kehittämisestä ovat  tavattoman suuret! Mitä enemmän harjoitat itsesi hallintaa ja itsekuria, sitä enemmän pidät itsestäsi ja arvostat itseäsi, ja sitä ylpeämpi voit aidosti olla itsestäsi. Anna siis itsellesi lupaus ja pidä siitä kiinni. Sitä sinun ei tarvitse koskaan katua.

Piditkö tästä? kerro siitä muillekin!

Lisää kirjoituksia luettavaksesi: