Pitäisi ryhtyä jo toimeen… olisi pitänyt jo aikoja sitten… Oma vitkuttelu ahdistaa ja yrität pakottaa itseäsi tehtävän pariin, mutta ei auta. Keho ei vain suostu toimimaan vaikka miten yrittäisit. Deadline lähestyy, ahdistus kasvaa – ja ajatukset tukkeutuvat. Umpikujatunnelmissa ollaan. Höllääminen on tärkeää Stressaaminen ja pakottaminen eivät tuota minkäänlaisia tuloksia. Sen sijaan sinullakin on varmasti kokemusta …
Vitkuttelu – kyvyttömyys synnyttää päätös tai tarttua edessä olevaan tehtävään – on aihe joka on pulpahdellut viime aikoina pintaan useasti käymissäni coaching-keskusteluissa. Kirjoitin jokin aika sitten vitkuttelun voittamisesta ja perfektionismista artikkelin (voit halutessasi lukea sen täältä), mutta koska toimeen tarttumattomuus ja itsekurin puute tuntuu olevan kovin päivänpolttava ja tärkeä aihe, jatkan siitä vielä vähän. Mikä …
omien tarpeiden tallominen ja ikuinen itsensä ohittaminen ei tuokaan onnea ja olemassaolon oikeutusta, vaan pettymystä, kateutta ja katkeruutta. Seinä tulee vastaan ja masennus tai sairastuminen pakottaa pysähtymään ja katsomaan todellisuutta silmästä silmään. Onneksi.
Maailmamme on monimutkainen ja -tasoinen ja tuntuu muuttuvan aina vain mutkikkaammaksi. Meillä on vahva taipumus yksinkertaistaa ja yleistää informaatiota, tehdä tulkintoja ja luoda merkityksiä, jotta voisimme säilyttää minäkuvamme ehyenä ja kokea hallitsevamme maailmaamme edes jollakin tavalla. Lapsuuden vuorovaikutustilanteet ovat synnyttäneet mieliimme koko joukon uskomuksia – yleistyneitä selviytymisstrategioita. Nämä uskomukset ovat palvelleet hyväksytyksi tulemisen tarpeitamme hyvinkin lapsena, mutta joista osa nyt aikuisena syö onnellisuuttamme ja on esteenä polullamme kohti itsemme ja potentiaalimme täysipainoista toteutumista.
Meillä kaikilla on satoja tai jopa tuhansia uskomuksia itsestämme, toisista ihmisistä yhdessä ja erikseen, maailman tilasta, ja kaikki nämä ovat asettuneet mieliimme ”totuuksiksi”, jotka vaikuttavat monin tavoin valintoihimme ja niiden kautta siihen, millaiseksi elämämme muodostuu. Hyvät uskomukset, kuten ”olen täysin hyvä juuri tällaisena” ja ”pystyn siihen kyllä” tekevät etenemisen mahdolliseksi ja johtavat hyviin kohtaamisiin ja saavutuksiin. Sen sijaan rajoittavat uskomukset, kuten ”en onnistu kuitenkaan, turha edes yrittää” estävät tehokkaasti toimeen ryhtymisen ja sen myötä tavoitteiden saavuttamisen.
On todella hienoa, että viime aikoina on alettu puhua uskomuksista uskomuksina ja jo vähän kyseenalaistaakin niitä. Kaikki ei ole totta mikä siltä näyttää, ja uskomuksesi ovat totta, mutta vain jos ajattelet niin.
Annamari Heikkilä ja Saku Tuominen käsittelevät uskomuksia tuoreessa kirjassaan Uskonko. Havahduin itse kyseenalaistamaan mieleni rajoittavia sisältöjä vuosituhannen vaihteen paikkeilla ja suhtaudun aiheeseen kohtuullisen intohimoisesti niin omassa elämässäni kuin asiakastyössäkin. On niin tavattoman vapauttavaa ja riemastuttavaa kohdata sisäinen este ja tulla ajatelleeksi ”hmm… tämä on minun ajatukseni, mutta mistä tiedän onko se totta?” ja lähteä sitten ottamaan asiasta selvää. Suosittelen mitä lämpimimmin!
Kirjoitin pari vuotta sitten artikkelisarjan, joka pyrkii antamaan ajatuksia ja keinoja rajoittavien uskomusten tunnistamiseen ja haastamiseen. Nämä kirjoitukset löytyvät Monsteri.fi-sivuilta:
Rajoittavat uskomukset nostavat päätään aina kun haluamme tehdä jotakin, mitä emme ole tehneet aikaisemmin. Mitä tärkeämpi asia on kyseessä, sitä vahvempi on myös uskomukseen perustuva vastustus. Silloin on hyvä kysyä itseltään, kuulostella ja miettiä: Millainen olisit, kuka olisit jos elämäsi olisi pilkulleen sellaista kuin se on nytkin, mutta sinulla ei olisi tuota ajatusta tai uskomusta? Mikä olisi mahdollista? Mitä tekisit toisin?
Vapauttavaa itsetutkiskelua toivottaen valmentajasi,
Olemme herkkiä toistemme tunnetiloille. Aistimme helposti palaverissa vallitsevan ilmapiirin astuessamme kokoustilaan. Kollegan stressi, ahdistus tai innostus tuntuu omassa kehossamme. Tämä upea taito on tehnyt sopuisan yhteiselon mahdolliseksi ja vahvistunut vuosimiljoonien aikana – onhan kyky virittäytyä laumana saalistukseen tai puolustukseen ollut elinehto hitaan ja aseettoman lajimme säilymiselle. Sosiaalisuuteen taipumattomat yksinäiset sudet ovat tipahtaneet pois geenipoolista.
Kuten muinaisessa menneisyydessä, lauman johtaja on nykyisinkin se jonka tunnetiloja muut pyrkivät tunnistamaan ja kopioimaan erityisen herkästi – hänhän on oletettavastikin se tietävin ja viisain, joka on parhaiten ajan tasalla ja jonka tunnetila on siis ”oikeassa”.
Kun johtaja on rento, neuvokas ja tyytyväinen, tiimikin voi rentoutua. Sen jäsenillä on runsaasti henkistä tilaa keskittyä tehtäviinsä, luoda rohkeasti uutta, kehittyä ja menestyä. Ilmapiiri on valoisa, vuorovaikutus positiivista ja toimivaa ja asiat sujuvat jouhevasti.
Toisin ovat asiat silloin, kun johtaja on menettänyt luottamuksen omaan riittävyyteensä ja kykyynsä ratkoa eteen tulevia ongelmia. Riippumatta siitä ovatko tilanteen taustalla työn ylipääsemättömän tuntuiset haasteet, yksityiselämän tapahtumat vai henkilökohtaisen arvomaailman muutosprosessit, energia ja kekseliäisyys eivät yksinkertaisesti enää riitä sellaisiin suorituksiin, joihin sen rimaansa korkealla kannattelevan johtajan mielestä pitäisi riittää. Kenties hän on myös harjaantunut liian kiltiksi, tehokkaaksi muiden toiveiden täyttäjäksi, eikä osaa kieltäytyä tarjotuista tehtävistä ja aikatauluista silloinkaan kun niille ei kerta kaikkiaan ole tilaa ja voimia.
Johtaja saattaa alkaa toiveikkaasti kompensoida riittämättömyyden tunnettaan pyrkimällä suorittamaan lisää, lisää ja lisää, vaikka tunteekin kehoaan kalvavan väsymyksen pahenevan päivä päivältä. Ennen niin helpon tuntuiset työn rutiinit ja kohtaamiset herättävät nyt ärtymystä ja voimattomuutta, eikä kärsivällisyys tahdo millään riittää alaisten huolien kuuntelemiseen.
Stressin myötä kapenevassa näkökentässä viattomatkin asiat alkavat näyttää uhkaavilta. Pelkoon pohjautuva ongelmanratkaisu saa aikaan virheitä ja hätiköityjä päätöksiä. Tilannetta ei helpota se, että johtajan ahdistus leviää koko tiimiin kuin liekki kuivaan risukkoon. Työyhteisön jäsenet reagoivat tilanteeseen kuka mitenkin. Joku harvinaisen tietoinen yksilö tunnistaa, että esimiehellä on ongelma, päättää olla ottamatta sitä itseensä ja jatkaa työtään kuten ennenkin. Useimmat kuitenkin tuntevat sisuksissaan epämääräisen ahdistuksen ja alkavat etsiä syitä ja selityksiä tuntemuksilleen – ja etsivä löytää, kuten hyvin tiedämme.
Ihmisen mieli näet pyrkii keksimään loogisia tulkintoja tilanteessa, jossa hänen negatiiviselle tunnetilalleen ei ole olemassa ilmeistä ja tietoista selitystä. Työyhteisössä tämä aivojen avuliaisuus saattaa aiheuttaa arvaamattomia seurauksia. Ihmiset herkistyvät löytämään negatiivisia merkityksiä toistensa viestinnästä ja käyttäytymisestä, ryhtyvät puolustuskannalle – ja vastaavat tulkintaansa vähintäänkin samalla mitalla, pohjautuipa se todellisuuteen tai ei. Paitsi he, jotka vetäytyvät kuoriinsa ja ryhtyvät passiiviseen vastarintaan.
Ei ole lainkaan harvinaista, että työyhteisön ilmapiiritulehduksen takaa löytyy liian stressaantunut johtaja. Syitä ja ratkaisukeinoja lähdetään helposti etsimään sylttytehtaan ulkopuolelta: tiimin yksilöiden käyttäytymisestä (joka on seuraus, ei syy, kuten juuri opimme), olosuhteista, jopa yhteisön ulkopuolelta. Joku viisas vertasi tällaista ongelmanratkaisua tilanteeseen, jossa henkilö yrittää paikata poskessaan olevaa haavaa laastaroimalla peilinsä. Ei siis ole mikään ihme, että korjaustoimien tulokset jäävät usein laihoiksi tai lyhytaikaisiksi.
Väsynyt esimies tietää kyllä, että tietty itsekkyys olisi tervettä ja hyväksi hänellekin. Hän tunnistaa hetket, jolloin olisi viisasta pyytää apua tai sanoa kauniisti ”ei”, mutta liimaa hymynaamatarran kiukkunsa ja väsymyksensä päälle ja havaitsee myöntyvänsä kerrasta toiseen. Jossain mielensä sopukoissa hän ihmettelee, miksei niin hartaasti toivottu vastavuoroisuus toimi. Miksi hän on aina se joka uhrautuu, ja miksei hän saa mitään takaisin vaikka on niin kiltti.
Jos hän pysähtyisi kohtaamaan totuuden, ryhtyisi rakastavaksi johtajaksi itselleen, alkaisi huolehtia itsestään ja opettelisi ottamaan vastaan tukea muilta, hän saisi pian huomata että suuri osa hänen ongelmistaan katoaisi itsestään ja niiden loppujenkin hoiteleminen olisi varsin paljon helpompaa kuin aikaisemmin. Raivon ja uupumuksen tilalle alkaisi kasvaa toiveikkuutta, keveyttä, rohkeutta, sisäistä voimaa ja iloa. Mielen vapautuminen ja rentoutuminen loisi tilaa hyvien ratkaisujen ja päätösten syntymiselle. Ja miten se parantaisikaan työyhteisön vuorovaikutusta ja toimintakykyä!
Itsekkääksi heittäytyminen vaatii kuitenkin poikkeuksellista rohkeutta. Jos on lapsesta asti oppinut uskomaan että on sankarillista selviytyä yksin, ja että oikeus kuulua joukkoon lunastetaan muita miellyttämällä, tilanteen muuttaminen voi ilman tukea tuntua liian pelottavalta. Jos jatkuvan uhrautumisen synnyttämä sisäinen raivo on vielä ehtinyt kasvaa niin suureksi, että se uhkaa räjähtää hallitsemattomasti ilmoille ja aiheuttaa vahinkoa, esimies ei kenties löydä luottamusta ja keinoja hyvän muutoksen varovaiseenkaan käynnistämiseen.
Tie kohti voimaantumista, positiivista vuorovaikutusta ja sujuvampaa arkea alkaa rehellisestä todellisuustarkastelusta ja tilanteen hyväksymisestä. Mikä on totta juuri nyt? Kirjoita ylös kaikki nykyhetken tilaa kuvaavat seikat, kaikki mieltäsi vaivaavat asiat, kaikki sellainen, jonka tilalle toivoisit jotain aivan muuta. Katso listaasi ja anna sen olla OK – sehän on vain lähtökohta, pohjakosketus, josta haluat nyt lähteä luomaan muutosta parempaan. Jos ajattelet, että kohtaamasi tapahtumat ja ympärilläsi olevien ihmisten käyttäytyminen on oman sisäisen maailmasi heijastusta, mitä se kertoo tämänhetkisestä tilastasi? Mitä haluaisit sen tilalle?
Kuilu nykyhetken ja tavoitetilan välillä saattaa näyttää täysin toivottomalta – ja sitähän se onkin, jos ajattelet että sinun pitäisi ylittää se yhdellä loikalla. Mitä jos alkaisitkin aivan heti kuunnella itseäsi ja päättäisit lähteä kohti onnellisempaa tulevaisuutta pienen pienin askelin? Miten voisit osoittaa itsellesi enemmän myötätuntoa ja kunnioitusta tänään? Kuka voisi tukea sinua muutoksessasi? Mitä voit tehdä (tai jättää tekemättä) juuri nyt – ja ainoastaan juuri nyt – vaikka muutaman minuutin ajan löytääksesi pientä helpotusta oloosi? Jos tekisit näin useita kertoja pitkin päivää, miltä tulevaisuutesi näyttäisi viikkojen, kuukausien ja vuosien päästä?
Vahvistuvaa itsekunnioitusta toivottaen valmentajasi,
Olen koko valmennusurani ajan auttanut riittämättömyys- ja jaksamishaasteissa kipuilevia esimiehiä löytämään myötätuntoa itseään kohtaan ja kasvattamaan itsekunnioitustaan ja jämäkkyystaitojaan. Henkilökohtainen coaching auttaa luomaan uusia ratkaisuja hyväksyvässä luottamuksen ilmapiirissä. Coaching-prosessin aikana opit tunnistamaan ja kunnioittamaan omia rajojasi, alat harjoitella uutta jämäkkyyttä ja löydät entistä parempia toimintamalleja, joita voit soveltaa suoraan omiin arjen haasteisiisi. Prosessin myötä epävarmuus korvautuu selkeydellä, luottamuksella ja sisäisellä voimalla. Hyvien valintojen ja päätösten tekeminen helpottuu ja vuorovaikutus muuttuu positiivisemmaksi. Kasvavan rentouden ja valoisamman vuorovaikutuksen ansiosta koko työyhteisön toimintakyky paranee.
Koetko joskus ahdistusta siksi, että et millään saa tehdyksi tärkeää päätöstä vaikka pitäisi? Onko sinun vaikea saada tehtävääsi valmiiksi koska pelkäät, ettei se ole tarpeeksi hyvä? Vitkuttelu on psykologinen ja neurologinen päättämättömyyden tila, johon sisältyy tietoista tai alitajuista hämmennystä, epävarmuutta, ahdistusta, itse-epäilyä ja pelkoa. Se on mitä voimallisin toiminnan tuke ja estää siksi sinua tehokkaasti etenemästä, kehittymästä ja saavuttamasta tavoitteitasi.
Yleensä vitkuttelu mielletään yksinomaan haitalliseksi, mutta silläkin on joissain tilanteissa positiivinen ja hyödyllinen tehtävänsä. Liike-elämän parissa työskentelevät psykologit ovat nimittäin havainneet, että vitkuttelu saattaa johtaa myös menestykseen. Jos yleisesti ottaen hallitset aikataulujasi hyvin, ja jos sinulla on hyvät, pitkään kokemukseen perustuvat liiketoimintataidot, ajoittainen vitkuttelusi johtuu todennäköisimmin siitä, että sinulle on kokemuksen myötä kehittynyt kyky tunnistaa alitajuisesti, milloin sinulla ei ole riittävästi tietoa hyvän ja viisaan päätöksen tekemiseksi. Kokemuksen ja hyvän itseluottamuksesi ansiosta et ahdistu päättämättömyydestäsi, vaan luotat intuitioosi ja tunnistat, että vitkuttelusi johtuu tiedonkäsittelyn keskeneräisyydestä. Olet jo oppinut, että paras mahdollinen päätös syntyy itsestään sitten kun tietoa on tarpeeksi ja tilannetta on tutkittu ja tarkasteltu huolellisesti kaikilta mahdollisilta näkökulmilta.
Haitallinen vitkuttelu liittyy arvostelun pelkoon, jonka pohjalla on tunne omasta riittämättömyydestä ja huonommuudesta. Perfektionisti pyrkii suojelemaan itseään tuskalta välttämällä muiden arvostelua kaikin keinoin. Siksi hän haluaa tehdä kaiken täydellisesti – jottei kukaan pääsisi tekemään kolhua hänen huolellisesti rakenneltuun, näennäiseen täydellisyyteensä. Tämä vitkuttelun laji, josta itsellänikin toipuvana perfektionistina on runsaasti kokemusta, on äärimmäisen haitallinen. Kaiken tekeminen kestää huomattavasti kauemmin kuin olisi tarpeellista, ja uusiin asioihin ryhtyminen on todella vaikeaa tai jopa mahdotonta. Siksi se myös estää tehokkaasti kasvun, kehittymisen ja menestymisen.
Perfektionistille hänen oma aikaansaannoksensa ei koskaan voi olla riittävän hyvä. Haluat tehdä kaiken “oikein” ja täydellisesti, mutta mielensisäinen vitkuttelijasi pyrkii koko ajan epäilemään työsi tuloksia. “Jos tekisin näin, se olisi ehkä täydellistä, mutta ehkä ei sittenkään olisi – siispä minun on parasta miettiä (lue: vitkutella) vielä vähän.” Et kykene ryhtymään toimintaan ennen kuin voit olla varma ehdottoman ja yksinomaisen positiivisesta palautteesta, etkä luonnollisestikaan voi tietää onko työsi täydellistä ennenkuin olet tehnyt sen. Ikävä kierre, eikös vain olekin?
Jos perfektionisti luottaisi itseensä ja antaisi oman arvionsa riittää, hän tekisi työn niin hyvin kuin osaa, ja toteaisi sitten, että se on valmis ja tarpeeksi hyvä. Hänen on kuitenkin pakko yrittää välttää muiden ihmisten kaikkia mahdollisia ja moninaisia tuomioita, tietenkään tietämättä niitä etukäteen, joten hän joko ei kykene lainkaan ryhtymään toimintaan tai jatkaa työn hieromista loputtomiin, pystymättä päästämään siitä irti. Näin perfektionisti seisoo tukevasti omilla varpaillaan ja estää tehokkaasti itseään koskaan saavuttamasta mitään kovin merkittävää.
Neurotieteellinen tutkimus on myös osoittanut, että perfektionismin synnyttämä vitkuttelu haittaa muistin toimintaa ja on yhteydessä negatiivisuuteen ja masennukseen. Olet kenties kokenut joskus kauan sitten nöyryyttävää, tuskallista arvostelua, ja vetänyt lapsen mielessäsi johtopäätöksen, että arvostelijat ovat “oikeassa” ja jos olisit täydellinen, kukaan ei voisi arvostelullaan satuttaa sinua. On hyvä tunnistaa, että tällainen vitkuttelu on menneisyyden tapahtumien (eli siis muistojen) synnyttämää ahdistusta, jolla ei ole todellista yhteyttä nykyhetken tapahtumiin.
Vitkuttelun voittaminen, luottamukseen perustuva tietämättömyyteen sukeltaminen ja toimintaan ryhtyminen on perfektionistille, niinkuin kaikille muillekin, ainoa tie päästä eteenpäin ja saavuttaa tavoitteitaan. Onneksi se on mahdollista, pienin mutta päättäväisin askelin. Kokeile vaikkapa joitakin seuraavista:
Neurotieteen tutkija Mark Waldman on kokenut seuraavan keinon tehokkaaksi vitkuttelun voittajaksi omassa työssään johtajien kouluttajana:
Kun saat itsesi kiinni vitkuttelusta, ota esille paperi ja kynä ja kirjoita (niin lyhyesti kuin mahdollista) ylös vitkuttelua aiheuttava sisäinen keskustelusi. Listaa kaikki mieleesi tulevat syyt, jotka estävät sinua toimimasta. Rentouta sitten kehosi ja mielesi esimerkiksi pienellä mindfulness-harjoituksella ja katsele listaasi rennon ulkopuolisena, arvostelematta ja tuomitsematta. Kysy itseltäsi, ovatko nämä kirjaamasi syyt todellisia. Useimmat eivät todennäköisesti ole, vaan tunnistat ne mielikuvituksesi ja muistojesi tuotteiksi. Muutamat kirjaamistasi syistä tuntuvat kenties asianmukaisilta. Kirjoita näiden kohdalle heti kolme pientä ratkaisua tai toimintaa, jotka auttaisivat sinua ylittämään epäröintisi. Kirjoittaminen katkaisee tuomitsevan sisäisen puheesi, joka saa aivojesi motivaatiokeskuksen jäätymään, ja huomaat toimintaan ryhtymisen käyvän helpommaksi.
Doug Bench, joka on juristin uralta neurotieteen pariin ajautunut menestysvalmentaja, antoi kerran sisäisen perfektionistin taltuttamiseen loistavan vinkin, jota olen itsekin joskus käyttänyt hyvällä menestyksellä. Se on TIETOINEN MOKAAMINEN.
Kun huomaat olevasi tilanteessa, jossa sinun on vaikea edetä koska pelkäät tekeväsi virheen, tee se tietoisesti! Doug kertoi esimerkiksi käyttävänsä jonakin päivänä eri parin sukkia tai lisäävänsä pukeutumiseensa jonkun muun vastaavan, ulospäin näkyvän virheen.
Itse olen kokeillut hallittua mokaamista mm. vastaamalla tietoisesti väärin jossakin koulutus- tai seminaaritilaisuudessa esitettyyn kysymykseen. Koska teen virheen tietoisella päätöksellä enkä tyhmyyttäni, saan kohdata sen seuraukset ilman että “todelliseen” minääni kohdistuu arvostelua. Tällä tavalla aivot tulevat huijatuiksi ja pääsen kokemaan että mokasta ei todellisuudessa seuraa muuta kuin punastuminen ja hetken häpeä – mieleni kuvittelemaa ikuista tuomiota ei tulekaan, vaan elämä jatkuu – vain entistä vapaampana.
Kun itse aikoinaan vielä työelämässä ollessani aloin kärsiä siitä, että minun oli vaikea saada tehtäviä valmiiksi ja päästää niitä käsistäni, keksin keinon, joka itse asiassa käynnisti ja vauhditti omaa perfektionismista toipumistani hyvin merkittävällä tavalla. Ryhdyin pyytämään palautetta keskeneräisestä työstä. Koska itse tiesin, että työni ei ole vielä valmis, kykenin altistamaan sen muiden arvioille ilman että palaute olisi juurikaan kolauttanut itsetuntoani. Tämä oli loistava strategia siinäkin mielessä, että aloin saada käsitystä siitä, milloin työ on riittävän hyvä. Huomasin, että oma rimani on aina jossakin taivaissa, itse asiassa aina itsellenikin näkymättömissä ja satumaisen paljon korkeammalla kuin ulkomaailman työlleni asettama laatutavoite. Aloin vähitellen luottaa siihen, ettei tarvitse olla täydellinen eikä tehdä täydellistä.
On aivan valtavan vapauttavaa ja ihanaa olla tekevä ja toimiva, ikuisesti keskeneräinen, kasvava, kehittyvä ja oppiva – aivan kuin kaikki muutkin. Suosittelen! Muista: sinulla ei koskaan voi olla niin paljon tietoa, että voisit takuuvarmasti tietää tulevaisuuden. Luota intuitioosi, loikkaa ja toimi!
Vapaasti virtaavia alkusyksyn päiviä toivottaen,
Näin taannoin dokumentin kuubalaisista naisista, joissa huomioni kiinnittyi näiden kaiken ikäisten, kokoisten, muotoisten ja väristen naisten vahvaan itsetuntoon ja positiivisuuteen. He eivät mittailleet muotojaan tai laskeneet ryppyjään, vaan olivat silminnähden tyytyväisiä itseensä. Oli riemastuttavaa katsella noiden naisten elämäniloa ja vapautta. Lue koko artikkeli Monsterklubi.fi-sivustolla: Hyvinvointivalmentaja: Jahtaatko horisonttiin karkaavaa porkkanaa?
Yyteet ovat tulossa, menossa tai ainakin mahdollisesti joskus tulossa. Väsyttää, ärsyttää, kiukuttaa ja masentaa, mutta pakko on suorittaa, tehdä enemmän, jottei viikate osuisi omalle kohdalle. Mielessä pyörivät karmaisevat ajatukset: ”Olen riittämätön. Minun pitäisi kyetä enempään.” Lue koko artikkeli Monster.fi-sivustolla: https://www.monster.fi/uraneuvonta/artikkeli/olisinko-parempi-rentona-ja-tyytyvaisena?WT.mc_n=CRMFI211113
NEOVOLENTIA
Y-TUNNUS 1358098-0